Miten valitsen korun lahjaksi?

 

1491067_594004214004765_1663539918_n

Vuodenvaihteen juhliin ehtii vielä hankkia korulahjan rakkaalleen – tai suositella oikeaa tuotetta asiakkaalleen.

 Korun valinnassa ensimmäiseksi pitää miettiä laatua ja materiaalia. Kannattaa ottaa selvää saajan mahdollisesta nikkeliallergiasta.

 Jos haluaa kysymättä selvittää, pitääkö saaja kullan vai hopean värisistä koruista, vihjettä voi kurkkia valokuvista. Suomessa myydyistä koruista kuitenkin noin 90 prosenttia on hopeisia, joten se on aina varma valinta.

 Nykyään kultaa ja hopeaa myös yhdistellään korujen käytössä huoletta.

 Trenditietoinen valitsee vuodenvaihteen juhliin enemmän bling blingia. Hollow Crystal -materiaalista tehdyt korut heijastavat valoa pimeänä aikana hienosti. Sopivasti kiiltoa, mutta ei liikaa!

 Korulahja on aina henkilökohtainen. Sen pitäisi kertoa jotain saajastaan tai antajastaan. Onko saajalla unelmia, harrastuksia, lapsia tai lemmikkejä – tai jotain suurta tavoitetta uudelle vuodelle?

 T’Aide Living -medaljonkiin voi valita vaikka Eiffel-torni-amuletin romanttisen yhteisen matkan muistoksi tai viinilasin kannustamaan tipattoman tammikuun viettämisessä.

 On hyvä muistaa, että mitä lähempänä kasvoja koru roikkuu, sen enemmän se takaa kantajalleen huomiota. Liian pitkä ketju puolestaan johdattaa katseet korun kantajan vatsaan. 

Aide Tonts,

perustaja ja toimitusjohtaja

T’Aide Living

Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someoneShare on LinkedIn

Sana on vapaa - ota kantaa ja kommentoi

*